• Home
  • Photo
    • Personal
    • People
    • Artists
    • Jewelry
  • Grafia
  • Suvi
  • Blog
  • Awards
  • Contact
28.12.2017 kirjoittajalta Suvi

Vuosi 2017 purkitettuna blogiin

Vuosi 2017 purkitettuna blogiin
28.12.2017 kirjoittajalta Suvi

Tämä vuosi on tehty näistä maisemista. Olen ollut tämän vuoden seikkailulla, josta ei vauhtia ja jännitystä eikä vaarallisia tilanteita ole puuttunut. Tänä vuonna olen päässyt sinne minne olen aina halunnut päästä. Olen pitänyt sinnikkäästi kiinni tavoitteistani ja päättänyt kiivetä porras kerrallaan ylemmäs. Olen katsonut edessäni maisemaa, jonka olen monta vuotta sitten maalannut ajatuksiini. Kipuaminen unelmien kumpareelle oli iso urakka eikä siitä selvitty ilman mustelmia. Tärkeintä ei kuitenkaan ole huiputus vaan kuljettu matka. Ja kaikkein tärkeimmäksi näillä matkoilla muodostuu lopulta taito millä vastoinkäymisiin ja kaatumisiin matkan varrella suhtautuu. Maisemapaikka on vain välietappi, paikka tasata hengitystä. Tämä matka ei tämän kumpareen päälle lopu, sillä minä olen aina matkalla.

 

Tammikuu – Merenneidot ja Hesarin kansi

Vuoteni alkoi merenalaisissa maisemissa julkaistessani kolmen kaunottaren ja tekemieni pääkoristeiden sarjan. Tuohon sarjaan oli uponnut tunteja ja tunteja editoidessani kuviin kaikkea mahdollista lisää, sillä hiuksetkaan eivät oikeasti kuvaustilanteessa hulmunneet. Mallit: Katarina Kantanen, Elina Ketonen ja Anni Bergström. Muah: Satu Sirelius. BLOGI

 

 

Odotin 22.1. sunnuntaita kuin kuuta nousevaa. Herättyäni lähdin ajamaan lähimmälle kaupalle ostamaan päivän Hesaria. Tunne nähdessäni 92 kuvaamaani potrettia Helsingin Sanomien kansikuvana, oli…no melkoinen! Muille etusivu oli mahdollisesti vain hetken vilkaisu, mutta minulle se oli 8 kuukauden matka. Kalevala korun 80-v juhlavuoden avaus oli upea kunnianosoitus yrityksen työntekijöille ja suomalaiselle käsityölle ja oli kunnia olla osana tekemässä upeaa mainosta. Kiitos! BLOGI

 

Helmikuu – 2 astetta

Helmikuun alussa liukastelimme Sonjan kanssa studioni takapihan jäätyneelle vesiputoukselle. Tarkoitukseni oli treenata uudet keikkavaloni tulevaa projektia varten ja halusin mallikseni lettitaituri Sonjan, joka oli todellinen viikinkiprinsessa malleillessaan jään päällä. Kuvauksesta tulikin nopeasti sulavan jään päällä kannanotto ilmaston lämpenemiselle ja kuvasarja sai nimekseen ”2 astetta”. Malli & muah: Sonja Kataja. BLOGI

Maaliskuu – ICE DRESS!

Maaliskuu oli omistettu täysin ICE DRESS – The Maiden of Finland projektin viimeistelylle ja julkaisemiselle. Painettuani ”julkaise” -nappia, ajattelin suurimman puolen vuoden  työn olevan takana, mutta siitähän se myräkkä vasta lähtikin. Pyöritin pari viikkoa kotimaista ja kansainvälistä tiedotustoimistoa muiden töideni ohella. Jäämekko oli projekti, jonka tulen muistamaan aina. 170 jäädytettyä vesilitraa maitotölkeissa takapihallani oli haastava projekti eteläisen Suomen ennakoimattomissa talvisääoloissa. Jäämekko on isoin hullutus, johon olen ikinä ryhtynyt. Kiitos kaikille siitä miten lämpimästi otitte sen vastaan. Kiitos koko jäämekko-tiimi: Belinda, Satu, Leena, Mikko ja Iina! Koko tarina haasteineen ja maailmalle levinneet tarinat Lonely Planetista, PetaPixelistä yms löytyvät blogeista BLOGI + BLOG IN ENGLISH

Huhtikuu – FEP finalisti ja Teneriffa

Huhtikuun tulen muistamaan Federation of European Photographers ”Photographer of the year” -kilpailusta. Pääsin portrait kategoriassa finalistiksi alla olevilla ensimmäisillä kolmella kuvalla, sijoittuen lopulta seitsemänneksi. Kuva ”Three” voitti myös Merit Awardin ja samoin toisessa sarjassa kilpaillut neljäs kuva ”Portal”. Näin pitkälle pääseminen yli 130:n portrait kategorian osallistuneen joukosta tässä kilpailussa oli minulle valtava kunnianosoitus. Hypähdän ilosta vieläkin, kun muistelen tuota päivää.

Merit award in Portrait category (FEP photographer of the year 2017)
Merit award in Illustration and digital art category (FEP photographer of the year 2017)

Kevään yllätyksellisestä työmäärästä uuvahtaneena, päätin ottaa pienen irtioton hektisestä arjen pikajunasta, ja toteutin yhden unelmistani kuvata omia projekteja jossain muualla kuin Suomessa. Lensin Teneriffalle kamerakalustoni kanssa. Siellä asuva perheenjäseneni järjesti minulle kolme ihanaa paikallista mallia ja menimme kahteen upeaan paikkaan kuvaamaan, pitämään hauskaa ja katsomaan mitä syntyy tällaisella yhteistyöllä. Käytimme kuvauksiin kaksi päivää ja loput lomasta vain hengitin samalla kun minusta pidettiin todella hyvää huolta. Tuo matka ja sen aikana kohtaamani ihmiset jäivät sydämeeni. Gracias Tiia, Maria, Ylenia & Melania! BLOG + 2ndBLOG

Toukokuu – Charisma ja Näen Sinussa

Toukokuussa julkaisin kaksi kuvausta. Aleksanterin teatterissa kuvaamani ”Charisma”. Malli& mekko: Minna Kosonen. Muah: Susu Holm. BLOGI

”Näen Sinussa” -sarjan Christina. BLOGI

Kesäkuu – uusi palkittu kuva ja juhannustaikaa

Kesäkuussa ”Our dark secret” -sarjan yksi kuvista liittyi palkittujen kuvien joukkoon, kun Px3 myönsi kuvalle kunniamaininnan. Sarjan alkuperäinen BLOGI vuodelta 2016.

 

Juhannusaattona kuvasin monta kuukautta kaapissani lojuneen pääkoristeen, jonka inspiraatio lähti syödessäni latva-artisokkaa, jonka sisältä löysin upeita terälehtiä. Kuvasta ”Above” syntyi omasta mielestäni tämän vuoden paras kuva. Jotain hyvin taianomaista siihen taltioitui – olikohan juhannusaatossa ilmassa jotain taikaa?

Heinäkuu – valmistautumista

Heinäkuun pidin lomaa… eiku…taisin riippumatossa lojumisen ohella valmistella tulevia syksyn kuvauksia. Taisin tulla kuvanneksi Kalajoen lomallamme myös perhekuvan, joka palkittiin myöhemmin syksyllä.

 

Elokuu – Earth is fenimine

Elokuussa oli vihdoin aika kuvata vuoden verran listalla ollut ”Earth is feminine” kuvaus. Malliksi pyysin ”Näen Sinussa” -projektista tutun Kirsikan, josta tämä kuvaidea lähti käyntiinkin. Meillä oli ihana pieni taikahetki kahdestaan kauniissa metsässä piiiiitkän mekon kanssa keittiöjakkaran päällä seisten. Muah: Satu Sirelius. BLOGI

 

Syyskuu – Korukimppuja ja Kalevala korun syksy

Heti syyskuun alkajaisiksi sain vihdoin valmiiksi Korukimput.fi yrityksen markkinointikuvat yrityksen perustajasta, Rita Eleniuksesta. Meistä tuli Ritan kanssa tämän kuvauksen myötä visuaalisia sielunsiskoja, koska me molemmat saatin visuaalinen sätky, kun Rita kaatoi pahvilaatikollisen tekokukkia lattialle, kun suunniteltiin tätä kuvausta. Katsokaa minkä lavasteen Rita kuvauksiin rakensi. Satumaa! Meikin ja hiukset taiteili Jannica Stelander. BLOGI

Syyskuussa kuvattiin Kalevala Korun syksyn uutuuksia minulle jo kovin tutun mallin päällä. Alla omat lempparini. Muah: Susu Holm.

Lokakuu – kunniamaininta ja kultamaalia

Lokakuussa Taken by Nature otti vielä yhden kunniamaininnan yhdestä isoimmista kansainvälisistä kisoista IPA International photography awards:sta. Mallina tässä kappas: Minna Kosonen :)

Lokakuussa aloitin henkilökohtaisen kuvausmaratonin tietäessäni, että joudun luopumaan studiosta vuoden loppuun mennessä ja uuden löytäminen osoittautui hyvin haastavaksi tehtäväksi. ”Melt me, my heart of gold” oli ihana kultamaalilla iloittelu, joka piristi kiireen keskellä paljon. Malleina: Elina Ketonen ja Ville Pulkkinen. Muah: Jannica Stelander.

Marraskuu – no huh, vaikka mitä!

Muistan miten hypin studiossani ennen näitä kuvauksia. Sain kuvata Lapponia Jewelryn ikonisen Space Silver -kokoelman. Björn Weckströmin kokoelman tunnetuin teos on Planetaariset laaksot, kaulakoru, joka on nähty ensimmäisessä Star Wars elokuvassa prinsessa Leian päällä. Nämä korut ovat upeita pienoisveistoksia. Malli: Sofia/ Fondi. Muah: Satu Sirelius. BLOGI

Planetoid Valleys
Gelo
Darina’s Bracelet
Mask of Gonda & Shuttle
Mask of Gonda

Marraskuussa valmistui myös syyskuussa kuvaamani Suojoutsen, joka oli hyvin henkilökohtainen matka lapsuuteeni ja nuoruuteeni ja kuvatyylini lähteille. Kuvasimme Suojoutsen -tarinan Torronsuon kansallismaisemissa. Mallina ammattitanssija Malla Ylöniemi. Assistenttina Merja Aalto. BLOGI

Marraskuu huipentui vielä Jean-Michel Roux’n ohjaaman Pohjolan enkeli dokumenttielokuvan ensi-iltaan. Olin osana dokumenttia valokuvaajana ensihoitaja Tomi tarinassa itsekin dokumentissa esiintyen. Tarina siitä miten tämä kuva päätyi viiden vuoden takaa osaksi Suomen juhlavuoden koskettavaa elokuvaa, on todella lukemisen arvoinen. Käykää lukemassa BLOGI.

Kuvaamani kuva Pohjolan enkeli elokuvaan nähdään myös mukana dokumentissa


”Alice?! Who the **** is Alice” oli riemastuttava osa kuvausmaratonia. Kuvaus oli yhteistyö Korukimput.fi kanssa ja lopputulos tiimin kanssa oli hurmaava. Kiitos! Malli: Johanna, muah: Minja Kuismanen, Kimppu: Korukimput.fi

Marraskuu päättyi vielä yllätykselliseen mitalisijoitukseen ND awards 2017 kilpailussa. ”Above” sai Portrait/Children -kategoriassa Bronze Starin, eli sijoittui kolmanneksi palkittujen kuvien kärkijoukkoon. Vielä isompi yllätys oli heinäkuussa kuvaamani äkillisen vision luoma perhekuva, jolle myönnettiin kansainvälisessä kilpailussa kunniamaininta. BLOGI

Joulukuu – Kivityttö ja sitruuna

Yhteistyössä Metaphora Consultancyn kanssa sain tehdä oman tulkintani erään ihastuttavan naisen kasvutarinasta. Tarina on nimeltään ”The Little girl made of Stone” ja tarinan voit lukea kokonaisuudessaan BLOGsta. Mollylle ja Metaphoralle iso kiitos, että sain olla mukana kertomassa tätä kaunista ja liikuttavaa tarinaa.

Kuvausmaratonin viimeinen osanen, jonka ehdin julkaista tämän vuoden puolella oli ”Lemon touch”. Piristävämmin en olisi voinut vuotta lopettaa. Malli: Janika Seppälä. Meikki: Heidi Hietala. Hiukset: Johanna Koivumäki

Vuoden lopuksi

Täytyi ihan itsekin huokaista tänne asti tätä vuotta kasattuani! En oikein itsekään ole tajunnut miten paljon tämä vuosi on pitänyt sisällään. Kaikkien näiden kuvausten ohella olen myös taittanut lukuisia julkaisuja, mainoksia ja lehtiä ja yhden runokirjankin. Neljä tämän vuoden puolella kuvattua omaa projektia jäi vielä edittipöydälle ensi vuodelle. Enkä ole vielä maininnut sanallakaan upeasta yhteistyöstä, joka alkoi erään kaikkien tunteman tahon kanssa viime elokuussa. Siitä lisää sitten ensi vuonna, kun juttuja alkaa tulla ulos!

Vuoden lopuksi jouduin luopumaan rakkaasta studiotilastani, joka on ollut luovuuden jatkeeni. Ensi vuosi on siis monella tavalla uusi alku. Mutta ilman hyppyjä mukavuusalueen ulkopuolelle ei koskaan tapahdu mitään uutta. Haaste vastaanotettu.
Olen seilannut vuoden aikana läpi kaikki tunnetilat mitä ruuhkavuosia elävä kahden lapsen äiti voi ikinä tuntea. Olen kokenut isoimmat onnistumiseni, hykerrellyt onnen hetkinä ja iloinnut siitä mitä kaikkea suurella työllä voi saavuttaa. Sen vastapainona on ollut musertavia uutisia, unettomia öitä ja riittämättömyyden loputonta uupumusta. Paljon on tullut tehtyä, koettua, kokeiltua ja mokailtua, mutta mitään en silti tahtoisi tästä vuodesta jättää pois.

Kiitos tästä vuodesta kaikki seuraajani! Tukenne kannattelee minua enemmän kuin osaatte arvatakaan.

Kiitos malleilleni Katarina, Elina, Anni, Sonja, Minna, Belinda, Larissa, Maria, Ylenia, Melania, Markus, Sofia, Christina, Rita, Ville, Sofia A., Kirsikka, Janika, Molly, Johanna, Tomi, Malla, Erika ja oma tyttäreni. Te olette vieneet minua eteenpäin, te olette opettaneet minulle uutta, te olette mukana mun matkalla, aina.

Kiitos aina yhtä ihanat meikki- ja hiustaitajat, joiden kanssa tätä vuotta on jaettu Satu, Susu, Jannica ja Minja! Ilman teitä nämä kuvat eivät olisi mitä ne ovat.

Kiitos minua auttaneille ja työarkeani jakaneille Iina, Leena, Merja, Tiia, Satu, Mikko, Antti, Sanna, Kati, Coby ja Juhamatti!

Edellinen artikkeliThe Little Girl Made of StoneSeuraava artikkeli Inspiration "Candy wrap"

About The Blog

Stories about my projects. My thoughts and lots of BTS-material. I always love to tell more and show how images have been taken. I hope you enjoy.

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020

About me

Hi there! I am professional photographer and visual designer. My life is full of colors. Nothing is just black and white. I use a lot the word ”beautiful”. I know that you can tell so many stories through one picture. And that’s why I love what I do!

Contact

+358405833962
studio@suvisievila.com

Latest posts

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020
Website by Yrityskuvaa.fi
All rights reserved © Suvi Sievilä Photo / Grafia

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020