Beauty Underwater

Kaunein meri, jonka olen koskaan nähnyt, löytyy Uudesta-Seelannista. Vielä 9 vuotta matkan jälkeen, olen yhä kiitollinen ja etuoikeutettu, että olen saanut sen nähdä. Muistan kuinka katsoimme ystäviemme kanssa sitä ja ihmettelimme kaikki ääneen miten meri voi olla tuon värinen. Se hehkui kaikkia sinisen, turkoosin ja vihreän sävyjä. Se oli kuin elävä jalokivi.

Kuulun myös siihen 80-luvulla syntyneiden tyttömäisten tyttöjen joukkoon, jotka ovat varttuneet Disneyn prinsessaelokuvien äärellä. Kun Pieni Merenneito ilmestyi videolle (niin juuri, se piirretty elokuva, jonka jälkeen tekee aina kipeää syödä kalaa!!), osasimme parhaan ystäväni Ilonan kanssa koko leffan alusta loppuun ulkoa. Äänenpainot ja kaikki! Sieltä asti lienee jäänyt joku ihastus merenalaiseen maailmaan. Sen väreihin ja materiaaleihin. Ja koska kyseessä oli prinsessaelokuva, merenneidoilla oli tietenkin tiarat. Jokaisella ihan erilaiset. Ja se oli pienen tytön silmin hirmusen siistiä!

En silti olisi uskonut, kun nappasin kirpputorilta simpukoista tehdyn amppelihökötelmän, että hurahtaisin täysin merenneito -teemaan. Tuli tarve tehdä jotain mikä tulvisi yksityiskohtia. Ja mistäpä muusta aloitin pääkoristehulluudessani (josta voit lukea lisää vaikka täältä) kuin purkamalla simpukka-amppelin osiin ja tekemällä siitä ensimmäisenä sinisen tiaran. Ja kun siitä tuli mahdottoman söpö, jatkoin tekemistä fuksian värisellä tiaralla. Sana kiiri myös ystäväni korviin, joka toi minulle vielä lisää simpukoita, joista syntyi valkoinen tiara.

Kun kolme yksityiskohtaista tiaraa olivat valmiina, näin mielessäni kuvat merenalaisen maailman prinsessoista. Ympärillä koko merenalaisen maailman värien kirjo – se säihkyvä jalokivi, jonka kerran olen saanut nähdä.

Olen niin ylpeä näistä kolmesta nuoresta kaunottaresta, jotka herättivät nämä tiarat eloon. Kiitos merenneitoni! Ystäväksi muodostunut meikkitaiteilija Satu Sirelius teki jälleen taikojaan meikkien kanssa! Sukeltakaa hetkeksi kanssani merenalaiseen kauneuteen, ihmeelliseen satumaailmaan, pinnan alle.

Muah: Satu Sirelius (www.makeupsatu.fi)
Blue Mermaid: Anni Bergström
Fuchsia Mermaid: Elina Ketonen
White Mermaid: Katarina Kantanen
Photos & Headpieces & Concept & Editing: Suvi Sievilä

PS:Pieni Merenneito on aikuisena katsottuna aika ylisiirappinen yltiöromanttista rakkauskuvaa ruokkiva prinsessahöpötys eikä ääninäyttelijät puhu enää vuorosanoja samalla tavalla. Mutta blogia kirjoittaessa taustalla soi ”Part of your world” – ja lauloin silti täysillä mukana! :)

×

Comments are closed.