”Me toivomme, että teitäkin kannetaan sellaisina hetkinä” – Ensihoitajan tarina ja 5 vuoden matka Jean-Michel Roux’n elokuvaan Pohjolan enkeli

Tämä kaikki tapahtui viime keväänä 2017, samalla viikolla kuin Jäämekkoni kansainvälinen pyrähdys. Elin pyörityksessä, jota en ollut aikaisemmin kokenut ja koko kehoni kävi päivittäin ylikierroksilla. Mutta siinäkin minä yhtäkkiä seisoin, taas täysin uudessa tilanteessa johon työni oli minut johdattanut, pelastuslaitoksen lähtöhallissa kamera kädessäni ja äänimies kiinnitti mikrofonia paitani sisään. Kohta minun työskentelyäni kuvattaisiin dokumenttielokuvaan. Onko hiukset hyvin, näkyykö kello? Kuvausta valmistellessani upeaksi katsomani paloautoista koostuva kuvaustausta lähti yhtäkkiä pillit ulvoen hälytyskeikalle jonnekin päin Espoota. Heitin valaisusettini lennosta uusiksi toiseen nurkkaan hallia. Sitten kamerat kävivät, aloin ohjeistaa kuvaustilannetta, kyykistyin maahan, ohjeistin enkeliä ja palomiehiä ja aloin kuvata. Vain 13 kuvattua ruutua myöhemmin koko otto oli purkissa ja seisoin yhtä pöllämystyneenä keskellä hallia kuin ennen hetkeäni elokuvassa.Kaikkeen sitä vuosia sitten kuvatut kuvat johtavat, huokaisin. Ja ihmettelin miten tähänkin tuli päädyttyä.

Mutta se minun hetkestäni. Tämän kuvauksen taustalla on nimittäin paljon tärkeämpi tarina. Tarina, jonka kuvasin jo vuonna 2012. Kuva, jonka henkilökohtainen merkitys aukesi minulle vasta viisi vuotta myöhemmin.

Marraskuussa 2012 minua pyydettiin kuvaamaan modernisoitua kuvasarjaa joulun tapahtumista Espoon seurakunnille. Yksi osa sarjaa oli kuvata paimenet kedolla, joita nykyajassa näyttelivät palomiehet ja ensihoitajat. Leppävaaran pelastuslaitoksen työntekijät olivat mahtavan estottomasti mukana hullunkurisessa ideassa. Kun joulukampanjan kuvaus oli saatu purkkiin, yksi ensihoitajista kysyi voitaisiinko ottaa vielä yksi kuva. Sellainen missä mukailtaisiin Hugo Simbergin maalausta Haavoittunut enkeli.

Jo silloin kuvatessa koimme kaikki, että kuvasimme jotain hyvin voimakasta. Julkaisin kuvauksesta tuolloin myös oman blogini ”Kiitos, että valvotte”. Kuvaa kiiteltiin paljon juuri siitä näkökulmasta, että palomiehet ja ensihoitajat olivat koskettavan kuvan aiheena. Kommenttikentät täyttyivät arvostavista kommenteista.

Tämä tapahtui 5 vuotta sitten.

Helmikuussa 2017 sain sähköpostia ensihoitaja Tomi Mäkiaholta. Hän kertoi olevansa kuvassa ollut hupparipaitainen enkeli. Kyseinen kuva on ollut hänen facebook-profiilinsa kansikuvana ja tämä kuva oli herättänyt ranskalaisen ohjaajan Jean-Michel Roux’n mielenkiinnon. Roux oli kuvaamassa Suomessa dokumenttielokuvaa, jota koostettiin suomalaisten kokemuksista Hugo Simbergin rakastetusta Haavoittunut enkeli maalauksesta. Minua pyydettiin mukaan kuvaamaan tuo kyseinen kuva uudelleen osaksi elokuvan tarinoita. Tämän tarinan keskiössä olisi Tomin tarina ensihoitajan työssään kohtaamista elämän haavoittavimmista hetkistä ja selviytymistarinoista.

29.3. 2017 tapasin Jean-Michelin, Tomin ja kuvausryhmän Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella Espoossa. Seurasin vierestä kuvausryhmän intensiivistä toimintaa. Kuuntelin sivusta Tomin tarinaa. Aikaa oli hyvin rajatusti. Pääsin katsomaan kuvauspaikkaa vain hetkeä ennen varsinaista kuvausta. Olin jo virittänyt valaistuksen valmiiksi upeaan diagonaaliseen kuvauspaikkaan paloautojen kylkeen, kun hälytys soi. Kuvausmaisemani katosi pillit ulvoen ulos ovista ja seuraavassa hetkessä aloimme kuvata jo kohtausta, jossa minä olisin mukana. Heitin valot nopeasti hallin toiseen nurkkaan. Kohtauksen kuvaaminen oli ohi nopeammin kuin ehdin aavistaakaan. Kuvaamani 13 ruudun joukossa oli kuitenkin koskettava toisinto ensihoitajasta, jota kollegat kannattelivat. Muistot ensimmäisestä kuvaushetkestä nostivat iholleni kylmät väreet.

Kun istuin Helsingin Tennispalatsissa 9.11. katsomassa Pohjolan enkeli -elokuvan kutsuvierasnäytöstä, pysähdyin miettimään miten voimakkaita ja tärkeitä tarinoita minulla on ollut kunnia päästä ikuistamaan. Valkokankaalla katsoin yhtä voimakkaimmista. Tarinaa arjen enkelistä, ensihoitajasta, jonka tehtävä on olla paikalla ensimmäisenä ihmisten hädän hetkellä. Auttamassa. Tilanteissa, joissa meidän kätemme, kykymme ja ensiaputaitomme eivät riitä, nämä ihmiset ovat paikalla. He kokevat ja näkevät paljon elämän raastavimpia hetkiä. Hätää ja kipua. Hetkiä, joita ei voi pyyhkiä ajatuksista pois noin vain. Hekin haavoittuvat. Hekin ovat ihmisiä.

Päätän kirjoituksen samoihin sanoihin kuin 5 vuotta sitten. Pelastustyöntekijät, kiitos että valvotte. Kiitos, että olette paikalla, kun huudamme apua. Kiitos, että kutsumuksenne on auttaa muita. Olette pelastavia enkeleitä. Teillä on myös lupa väsyä ja siipenne voivat mennä rikki. Me toivomme, että teitäkin kannetaan sellaisina hetkinä.

Pohjolan enkeli (2017)
Ohjaaja: Jean-Michel Roux
Ensihoitaja Tomi Mäkiahon tarina on osa elokuvaa
Elokuva on osa Suomi 100 vuoden juhlaohjelmaa.

Jean-Michel Roux, merci de m’avoir donné la possibilité de devenir un élément de votre film.
Kiitos
Tomi Mäkiaho, että sain olla osa tarinaasi
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilöstö
Making Movies oy.

Kiitos kuvauspäivän meikistä Satu Sirelius.
Kiitos viiden vuoden takaisesta kuvauksesta, joka johti tähän vahvaan tarinaan: Espoon seurakuntayhtymä, Eija Harju, Elina Kruus ja Laura Vähäsarja.

Pohjolan enkeli trailer

×

Comments are closed.