Tarina alkaa aika kaukaa, kun olin 19-vuotias. Uusi elämänvaihe oli juuri käynnistynyt, kun olin muuttamassa pois kotoa ja aloitin opintojani. Päivät olivat pitkiä yliopistoa ja sen kiemuroita opetellen. Eräänä iltana nuokuin puolinukuksissa ratikassa ja näin ikkunan heijastuksesta miten päivän meikki oli jo alkanut valua alaluomilleni. Jäin ratikasta pois, kunnes yhtäkkiä käsi olkapäällä pysäytti minut. Ystävällisen näköinen mies ojensi minulle puhelinnumeronsa ja sanoi hymyillen ”soita minulle” ja lähti pois. Jäin täysin mykistyneenä seisomaan ratikkalaiturille. Kun väsyneet aivosoluni saivat vihdoin jutun juonesta kiinni, kaivoin laukusta peilini ja katsoin uudelleen levinneitä meikkejä väsyneissä silmissäni ja mietin mitä ihmettä tuo mies minussa näki. Laitoin puhelinnumeron laukkuuni ja hämmennyksestä huolimatta pieni hymy nousi kasvoilleni. Seurustelin jo tuolloin nykyisen aviomieheni kanssa enkä tietenkään voinut lähteä treffeille toisen miehen kanssa. Mutta päätin soittaa hänelle seuraavana päivänä. Tahdoin kertoa, että valitettavasti olen varattu. Mutta kiitos! Kiitos, että piristit väsynyttä päivääni. Kiitos, että näit minussa jotain erityistä hetkenä, jolloin en itse sitä nähnyt. Kiitos, että olin huomiosi arvoinen. Se oli minulle iso asia.
Reilu vuosikymmen myöhemmin tuo tilanne inspiroi minua tekemään työni kautta jotain vastaavaa, olemaan rohkea ja jakamaan hyvää mieltä. Me kaikki tiedämme ne hetket, kun joku ihminen kiinnittää huomiosi väkijoukon keskeltä syystä tai toisesta. Valokuvaajana olen vuosia katsonut useiden ihmisten perään ja ääni pääni sisällä on huutanut ”tuo ihminen näyttää niin upealta, että tahtoisin ottaa hänestä kuvan!”. Mutta olen antanut ihmisten vain kävellä ohi. En ole tippaakaan spontaani ihminen. Minusta ei ole pysäyttämään tuntematonta ihmistä kadulla pienelle juttutuokiolle. Takeltelisin sanoissani enkä varmasti pääsisi edes loppuun selityksessäni. Mutta keksin tavan, jolla osaisin sen tehdä. Päätin teettää kortteja, jotka kulkevat aina mukanani ja joiden kautta pystyisin helposti, takeltelematta selittämään syyn ventovieraan ihmisen pysäyttämiselle. Mikä tilanne ikinä tulisi olemaankaan, kun näen ihmisen jota haluaisin kuvata, pystyisin kyllä sanomaan tämän: ”Olen valokuvaaja, näen sinussa jotain erityistä ja tahtoisin kuvata sinua. Lue tämä. Toivottavasti otat yhteyttä”. Kortti kertoisi loput.
Kohdatessani minua inspiroivat kasvot, olen viime aikoina alkanut nähdä mielessäni heistä saman tien kuvia ja sävyjä. Silloin tiedän, että se ihminen on kortin arvoinen. Kortissa lukee näin:
”Olen valokuvaaja. Ihan ammatiltani…Miksi sait tämän kortin? Ei, tämä ei ole kieroa markkinointia.
Sait tämän, koska päätin alkaa etsiä kiinnostavia kasvoja kaikkialta missä liikun, haluan haastaa itseäni, kohdata erilaisia ihmisiä ja luoda pysäyttäviä kuvia.
Tässä työssä kameran edessä olevalla ihmisellä on merkitystä ja näen sinussa jotain mitä olisi hienoa ikuistaa valokuvaksi yhdessä. Jos yhtään mikään sydämessäsi liikahti, ota minuun yhteyttä. Tavataan – sinä, minä ja kamera. Yritän saada sinusta ikuistettua kuvaksi sen mikä sinussa pysäytti minut sillä hetkellä kun päätin antaa tämän kortin. En tule pakottamaan sinua mihinkään mitä et halua. Kuvia saat itsellesi, tottakai.
Toivottavasti otat yhteyttä. Jos tämä ei ole ollenkaan sinun juttusi, toivottavasti tämä kortti kuitenkin piristi sinua. Ihanaa päivää Sinulle!”
Tämä on oma pieni hyvän mielen jakamisen projektini, jonka kautta haastan myös itseäni kehittymään kuvaajana itseäni kuvauksellisesti inspiroivien ihmisten kautta. Toivon, että saan korteillani aikaan ihmisissä sen saman hyvän olon tunteen, jonka minä sain ratikkalaiturilla kun joku näki minussa jotain erityistä keskellä ihmisvilinää ihan vain omana itsenäni. Toivon, että kortit kulkevat mukanani monta vuotta. Toivon, että onnistun korteillani saamaan kamerani eteen erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Kuvan syntyminen on yhteistyötä. Valokuvaaminen on minulle parhaimmillaan hyvän olon jakamista. Minä teen sitä oman tyylini kautta. Enkä pane yhtään pahakseni, jos joku kollega inspiroituu tästä pienestä ideastani tekemään saman perässä..sillä meistä jokainen näkee ihmiset eri tavalla ja tämä on tapa levittää hyvää mieltä. Ja hyvää mieltä ei voi levittää ikinä liikaa!
Projekti ”Näen sinussa” käynnistyy siis nyt ja tulen tämän nimikkeen alla julkaisemaan kuvia pysäyttämistäni ihmisistä. Heistä jokainen on liikauttanut minua visuaalisella tavalla, heidän kohtaamisensa on synnyttänyt päässäni kuvia ja teoksia. Olen kiitollinen, että he ovat kävelleet vastaani.
