Chandelier

In a world full of darkness,
make sure your light shines the brightest.

Make sure you shine like the Chandelier!

Minun maailmassani kauneinta on sisäinen valo. Se, joka saa ihmiset loistamaan ja hymyilemään. Se, miten jotkut valaisevat huoneen pelkällä läsnäolollaan. Tiedättehän? Se sellainen onni ja itsensä hyväksymisen taito, joka sädehtii ulospäin. Jotkut ihmiset tuikkivat pilke silmissään. Se valo luo ympärilleen elämäniloa. Sen valo näkyy kauas. Se on valoa myös muille. 

Ei elämänpolku aina kuitenkaan ole valoisa. Sisäinen valokin voi kulua, mennä rikki, kokea oikosulun, pamahtaa sirpaleiksi. Eikä uusi valo aina löydy uutena kappaleena kaupan hyllyltä. Sen korjaaminen saattaa vaatia useiden piuhojen uudelleen vetämistä. Oikeiden energiareittien yhteen kuromista. Etsimistä ja kokeilemista. Miettimistä siitäkin, että paloiko vanha valo liikaa energiaa kuluttavasti. 

Minulle Chandelier -kuvasarja oli voimakuvaus. Pukemalla kauniin mallini Anastasian kattokruunuksi tahdoin kertoa sisäisestä valosta, sen kauneudesta ja erityisesti sen tärkeydestä. Kuinka sitä ei saisi menettää. Tahdoin muistuttaa, että valo voittaa aina pimeyden. Itselleni ja muille. Kuvatessani studiossani lukuisten lamppujen lämpimässä hehkussa, huomasin yhtäkkiä vain huokaisevani ihastuksesta. Näky oli niin kaunis. Oli valoa, sitä oli paljon ja se täytti koko huoneen. Sanoin Anastasialle ohjaavat lauseet, jotka toistuvat aina lähes kaikissa kuvauksissani:  ”Nyt käännät vielä kasvojasi valoa kohti. Just noin, pidä siinä. Nyt näyttää tosi hyvältä! Oi, ihana!”. Mutta niiden sanominen tässä kuvauksessa tuntui saavan vielä syvemmän merkityksen.

Lamppumekko – miten tämä tehtiin?

Kaikki lähti siitä, kun muutin uuteen studiooni vuosi sitten maaliskuussa. Uusi studio oli kaikkea muuta kuin vanha studioni. Se oli iso ja valkoinen. Vanha studioni oli tumma ja pieni.
Oli vaikea inspiroitua täysin erilaisesta tilasta, jonka ominaisuuksista valon heijastumisen kanssa en ymmärtänyt vielä yhtään mitään. Oli pitkään ikävä vanhaa pientä tilaa, jonka seiniä käytin monesti heijastimina kauniin valon luomiseksi. Uusi studio kaikui ja minä tunsin itseni siellä vähän orvoksi.
Useamman kuukauden studioni kanssa kipuiltuani päätin, että teen jotain studion ehdoilla. Kerrankin oli tilaa. Ja oli valkoista. Sitä oli joka puolella. Päätin tehdä jotain valkoista.

SPR:n Espoon Kontti -kirpputori on minun aarrearkkuni. Sieltä on löytynyt rekvisiitat lähes kaikkiin kuvauksiini mitä olen viime vuosina toteuttanut. Tahdon tehdä omat projektini mahdollisimman halvalla ja kierrätystä suosien. Kontista sattui löytymään eräs päivä iso vannemekko viidellä eurolla. Naurahdin ja totesin, että pakkohan tämä on kotiin kantaa. Ajattelin, että päällystän sen jollain hienolla kankaalla. Mutta kun kotona heitin vannemekon huvikseni päälleni, ensimmäinen asia, joka mieleeni tuli, oli että se näytti ihan sellaiselta paperilampulta.

Ja niin se lamppu syttyi.

Tai kuvaideaan syttyi itseasiassa useampi lamppu. Näin kuvan täynnä lamppuja. Koko huoneellisen. Ja kaikkea mahdollista valkoista. Lamppumekosta tulisi kaiken keskipiste, sellainen tilan katseenvangitsija, kattokruunu. Keräsin yli 30 valkoista helminauhaa korukaupan alennusmyynnistä. Myyjä katsoi minua vähän oudosti.

Vaikka omien visioideni tärkeä elementti on toteuttaa jokainen mahdollisimman pienellä budjetilla ja kierrättäen, tämän kuvauksen toteuttaminen vaati kuitenkin myös vuokrakalusteisiin turvautumista ja lamppujen hankkimista kaupasta. Se nosti paineita onnistua..ei sellaisen satsauksen jälkeen tahtoisi todeta, että ”no ihan kiva siitä tuli”. Sellaisen panostuksen jälkeen tahtoisi vähän itsekin valaistua.

Ompelin ja koristelin mekkoa useamman päivän. Mekko tarvitsi ympärilleen lavasteeksi myös paljon sekalaista tavaraa. En ollut koskaan rakentanut kuvauksiin lavastetta. Se vaati ensikertalaiselta ponnisteluja. Mutta useamman tunnin koottuani, sain erinäiset tavarat edessäni johonkin järjestykseen. Selkään taisi vähän sattua sen jälkeen.

Kuvauspäivän aamu 24.2.2019 meinasi tyssätä alkuunsa. Anastasia oli jumissa metroliikenteen seisahduttua henkilövahingon vuoksi. Jonkun elämänvalo meinasi sammua, mutta luin uutisista jälkikäteen, että henkilö ilmeisesti kuitenkin saatiin pelastettua.  Muutaman mutkan kautta luottomeikkarini Satu sai kuitenkin Anastasian noukittua studiolle ja aloimme luoda yhdessä. 

Koska lamppumekko oli massiivinen ja täytti valtaosan mallista, tiesin, että minun pitää saada sellainen malli, joka osaa tehdä dramaattisia asentoja käsillä ja ylävartalolla. Anastasia oli täydellinen malli tähän visioon. Tanssijataustan omaavana henkilönä hän teki upeita ja näyttäviä poseerauksia toisensa perään. Kuvien valinta oli tuskaisen vaikeaa, sillä upeita ruutuja riitti. Anastasia, olet upea ja sinä loistat. Kiitos, kun tulit valaisemaan visioni ja herätit kattokruunun henkiin ja valoon! <3
Kiitollinen myös jälleen sinulle Satu. Loihdit kauniin kokonaisuuden ja autoit minua koko kuvauspäivän ajan! Hyväntuulisuutesi ja naurusi on valaissut jo monta kuvaustamme yhdessä. Olet minulle tärkeä työpari!

Model: Anastasia Pajanen @anastasia.pajanen_arts (ps: Anastasia on myös valokuvaaja!)
Muah: Satu Sirelius @satusirelius www.makeupsatu.fi
Story, Dress, Photos & Edit: Suvi Sievilä
Kiitos myös Coby Ayisoe @ayisoephotography, kun olit mukana ikuistamassa kuvausta!

×

Comments are closed.