• Home
  • Photo
    • Personal
    • People
    • Artists
    • Jewelry
  • Grafia
  • Suvi
  • Blog
  • Awards
  • Contact
13.7.2016 kirjoittajalta Suvi

Kukat hiuksissaan

Kukat hiuksissaan
13.7.2016 kirjoittajalta Suvi

Olen yrittänyt jäädä muutamaksi viikoksi kesälomalle. Tarkoitukseni oli kesäloman aikana edistää jopa kolmea laajaa omaa kuvausprojektiani, joita en työkiireessä usein ehdi tekemään. Mutta en osannut aavistaa, että kesäisen auringonpaisteen sijasta löydän itseni kuitenkin enimmäkseen paistattelemassa tietokoneen näytön valoa kasvoilleni.

Siksi sitä kutsutaan Inspiraatioksi. Flowksi. Rakkaudeksi lajiin.

Päätin kesäisen flown kunniaksi julkaista yhden projektien ulkopuolisen ruudun, jonka editointiin katosin toissapäivänä useiksi tunneiksi. Olen kuvaaja, joka kuvaa paljon ruutuja. Jopa liikaa. Mutta pyrin aina tekemään enemmän kuin sen yhden onnistuneen. Tämä kuva otettiin varsinaisen oman projektikuvauksen ulkopuolella, mutta samassa setissä. Aluksi se oli vain kuva jossa hiukset ovat aivan pöljästi. Sitten aloin vaan lisätä ja luoda kuvaan maalauksellisuutta.

Mallina: Maija. Kiitos <3

Kuva ennen tekstuurien ja sävytyksen lisäystä
Edellinen artikkeliHelinä-keijun lapsuudenkotiSeuraava artikkeli Uskoa unelmiin, tahtoa tehdä mitä rakastaa. Kun yritys ja yrittäjä täyttää 10 vuotta!

About The Blog

Stories about my projects. My thoughts and lots of BTS-material. I always love to tell more and show how images have been taken. I hope you enjoy.

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020

About me

Hi there! I am professional photographer and visual designer. My life is full of colors. Nothing is just black and white. I use a lot the word ”beautiful”. I know that you can tell so many stories through one picture. And that’s why I love what I do!

Contact

+358405833962
studio@suvisievila.com

Latest posts

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020
Website by Yrityskuvaa.fi
All rights reserved © Suvi Sievilä Photo / Grafia

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020