• Home
  • Photo
    • Personal
    • People
    • Artists
    • Jewelry
  • Grafia
  • Suvi
  • Blog
  • Awards
  • Contact
29.5.2012 kirjoittajalta Suvi

Koon 46 kahlaushousut

Koon 46 kahlaushousut
29.5.2012 kirjoittajalta Suvi

Pitkäaikainen haaveeni tuli toteutettua, kun kevättulvat saapuivat viime huhtikuussa. Olen niin monesti halunnut kuvata mallia tulvivassa maisemassa ja nyt siihen tuli vihdoin oikeanlainen hetki ja mahdollisuus. Sain mallikseni Katjan, jota pyyntö suolla rämpimisestä ei onneksi kauhistuttanut. Päinvastoin!
Olin ostanut vanhan häämekon UFF:lta jo kolme vuotta aikaisemmin kolmella eurolla. Ongelma oli kuitenkin miten saan mallini suohon ilman keuhkokuumeen riskiä (se oli kuitenkin huhtikuu eikä vesi ollut mitään lämmintä eikä matalaa vaikka siltä näyttää!). Onneksi tuttapiiristä löytyi yksi kalastajaharrastaja, joka lupautui lainaamaan kahlaushousuja meille kuvauksiin. Yllätys toki oli, että housut olivat kokoa 46!!! Mutta ei se haitannut! Siinä me sitten lompsittiin pitkin Kehä III:n viertä, yksi häämekossa ja valtavissa kahlaushousuissa, minä goretexiin vuorautuneena ja mieheni avustajana. Moni autokuski varmaan hieraisi pariin otteeseen silmiään ja saatiin me yksi rekan tööttäyskin!
Näihin kuviin palaan varmasti monesti erilaisten käsittelyjen merkeissä.

Seuraava artikkeli Eksyminen ilta-aurinkoon

About The Blog

Stories about my projects. My thoughts and lots of BTS-material. I always love to tell more and show how images have been taken. I hope you enjoy.

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020

About me

Hi there! I am professional photographer and visual designer. My life is full of colors. Nothing is just black and white. I use a lot the word ”beautiful”. I know that you can tell so many stories through one picture. And that’s why I love what I do!

Contact

+358405833962
studio@suvisievila.com

Latest posts

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020
Website by Yrityskuvaa.fi
All rights reserved © Suvi Sievilä Photo / Grafia

Viimeisimmät kirjoitukset

Fotofinlandia 20203.11.2020
What’s your worth29.10.2020
Px3 Silver Winner ”Melancholy Circus”9.9.2020