Muille tämä on kuva pienestä tytöstä, jonka hiuksiin on pujoteltu karkkeja. Mutta minulle se on jotain muuta. Se on muisto isoisästäni ja hänen sanoistaan, jotka kantavat minua yhä.
On kuvia, jotka tarvitsevat ympärilleen tarinan. Tämä on sellainen kuva. Saattaa jopa olla niin, että tarina on tällä kertaa kuvaa tärkeämpi. Tämä tarina on varhaisesta lapsuudestani asti ja nyt – ruuhkavuosien myllerryksen keskellä – tahdoin luoda kauniin muistoni kuvaksi.
Kasvoin lapsuuteni nostalgisella 80-luvulla. Vietimme melko paljon aikaa mummolassa Nokialla. Sodan jälkeen rintamalta palanneen Lauri-vaarini rakennuttama puinen omakotitalo oli täynnä jännittäviä paikkoja. Oli omituiselta tuoksuva kellari, oli viileä veranta, piha marjapuskineen ja pelottava pimeä ullakko, jonka pienen oven ohittaessani kiihdytin aina askeliani, koska olin varma että siellä on kummituksia. Pihan hiekkaan piirrettiin leikkikenttiä ja Lauri-vaari leikki kumaraisena kanssamme mitä ikinä halusimmekaan leikkiä. Mummolassa oli myös säännölliset saunaillat, joiden jälkeen vietimme aikaa yhdessä telkkaria katsellen. TVssä pyöri ne legendaariset Kymppitonnit ja Napakympit, mutta eniten muistan meidän katsoneen mäkihyppyä kannustaen Matti Nykästä hyppäämään pisimmälle. Se kaikki tuntuu nykyään näin etäältä katsottuna kuin toiselta maailmalta.
Yksi erityinen hetki on tallentunut muistoihini vahvana noista illoista. Tyttöjen saunavuoro oli ohi ja hypähtelin pehmeällä kokolattiamatolla kohti olohuoneen telkkarihetkeä. Vaarini istui pyörivässä nojatuolissaan ja istahdin kysymättä hänen syliinsä hiukset suihkunraikkaina. Vaarini alkoi silittää hiuksiani ja yhtäkkiä hän nuuskaisi niitä sanoen: ”Hiuksesi tuoksuvat ihan karkilta”. Pienelle tytölle se oli siinä hetkessä maailman suurin kohteliaisuus. Se oli lapselle täydellisesti sanoitettu lause, jonka kautta pieni tyttö tunsi olevansa erityisen ihana. Pienelle tytölle se lause piti sisällään lapselle ymmärrettävällä tavalla mitä on olla rakastettu. Ja on omalla tavallaan jopa hämmentävää miten noin pienestä hetkestäkin voi muodostua kaunis, kannatteleva muisto.
Sanotaan, että muistot elävät vahvasti tuoksuissa. Kun vuosia myöhemmin aikuisena avasin kaupasta ostamani uuden hoitoaineen ja sen tuoksu levisi ympärilleni…yhtäkkiä silmäkulmassani oli kyynel. Se sama tuttu tuoksu vuosien takaa. Se tuoksu vei ajatukseni hetkessä tuohon kauniiseen hetkeen.
Lauri-vaari kuoli äkillisesti kun olin vasta 6-vuotias. Mutta hän jätti minuun niiden muutaman vuoden aikana – jotka hänet muistikuvissani muistan – niin merkityksellisen jäljen, että tahdoin poikani saavan hänen nimensä. Kunnioittaakseni minulle tärkeän ihmisen muistoa, hänen lempeyttään, huumoriaan ja rakkauttaan. Ja sanoja, joiden kaiku saa minut yhä tuntemaan itseni rakastetuksi:
”Hiuksesi tuoksuvat ihan karkilta”
Mikä on sinun kaunein lapsuusmuistosi?
