2 astetta. Se oli ulkolämpötila, kun toteutimme tämän testikuvauksen.
Olen syyskuusta asti valmistellut tälle talvelle isoa projektia, jonka toivon pääseväni toteuttamaan tämän helmikuun aikana. Kyseistä projektia varten olen joutunut seuraamaan lähipäivinä säätiloja todella tarkasti, sillä ilman kunnon talvea projektin aikataulutus menee pieleen ja se ei toteudukaan. Etelä-Suomen talvi on ollut yhtä oikukas kuin se on ollut koko aikuisikäni. Se ei ole luvannut projektilleni hyvää. Mikä on projektin lopputulema…vielä en tiedä.
Tulevaa projektiani varten hankin uuden valaisukaluston ja tajusin etten kiireessä ole ehtinyt testata uusia valojani vielä ollenkaan. Jotain siis piti järjestää, jotta saisin kalustoni koeajettua. Kävelin eräänä pakkasyön jälkeisenä työaamuna studioni viereisessä sijatsevaan puistoon. Siellä on pieni vesiputous, jonka kauneus rauhoittaa minua aina. Tuona aamuna putous oli pakkasyön jäljiltä satumaisen kaunis. Se oli lähes kokonaan upeiden jäämuodostelmien peitossa ja kaikkialta roikkui kiiltäviä, teräviä jääpuikkoja. Sen kauneus inspiroi niin paljon, että halusin kuvata putouksella jotain. Selaisin pikaisesti minuun yhteyttä ottaneiden malliehdokkaideni kansiota ja löysin sieltä Sonjan, jonka lettitaidot olivat jääneet mieleeni. Kirjoitin Sonjalle, että onnistuisiko tällainen tosi pikainen inspiraatiokuvaus. Sonja oli välittömästi mukana ja saimme yhteisen kuvausajan sovittua yllättäen kolmen päivän päähän.
Sää kuitenkin muuttui. Pakkaset väistyivät yhdessä yössä. Kun kävin päivää ennen kuvausta suunnittelemassa kuvauskulmat, oli putoukseen ilmestynyt iso aukko ja se suli hetki hetkeltä lisää. Kaikki kauniit jääpuikot olivat poissa. Tottakai olin pettynyt. Ajatukseni karkasivat pakottamatta isompiin kuvioihin. Tämä oikukas sää ja vuodenaikojen sekoittuminen yhä enemmän toisiinsa. Millaisia tulevaisuuden talvemme tulevat olemaan? Tulevatko lasteni lapset koskaan tekemään takapihallaan lumiukkoja? Tulevatko he koskaan näkemään talven kauneutta?
Kuvauspäivänä puiston polut olivat peilijäässä. Satoi vettä. Kun kävelimme alamäkeä kohti putousta, yksikin virheaskel olisi johtanut siihen, että olisimme liukuneet alas vetistä jäämäkeä. Putouksen aukko oli isontunut jälleen merkittävästi. Veden pauhu raivasi aukkoa koko ajan isommaksi. Näiden säiden jatkuessa putouksen talvinen kauneus olisi poissa hetkessä. Vielä silloin jään peitto kuitenkin kannatteli Sonjaa.
2 astetta. Se oli ulkolämpötila, kun toteutimme tämän kuvauksen. 2 astetta on määritelty myös kriittiseksi rajaksi ilmastonmuutokselle, jonka jälkeen paluuta ei enää ole.
Hiekka jatkaa valumistaan.
Model & muah: Sonja Kataja (sj_hair)
Photos & retouch: Suvi Sievilä
Sonja esittäytyy instagramissa suomalaisena letittäjä viikinkikeijukaisena. Kylmässä jäätihkussa sifonkimekossa seistessään ja arvaamattomalla jäällä istuessaan hän todisti tuon väitteen moneen kertaan todeksi :)
