Siitä lähtien, kun yritykseni logoon hahmottui kaksi vuotta sitten joutsen, olen halunnut tehdä kuvan tuosta kauniista linnusta. Kuvan muodostuminen ajatuksissani kesti vuoden verran ja toteuttamiseen pääseminen vei vielä useita kuukausia sen jälkeen. Pitkän ajatustyön aikana kuvaan lensi mukaan monta tarinaa – aloin nähdä kuvassa omaa historiaani, omia kipujani, ihmissuhteitani ja näin kuvassa kansallislintumme, laulujoutsenen.
En olisi kuitenkaan uskonut kuvan tekemisen kautta sukeltavani niin syvälle kysymyksiin, joita olen yritysuudistuksen jälkeen pohtinut taukoamatta. Mistä minun kuvamaailmani kumpuavat? Miksi teen mitä teen? Lopulta löysin vastauksen pienestä tytöstä, jonka koko maailma oli joskus tanssin ympäröimä. Se pieni tyttö olin minä.
Rakkaudesta vihaan
Kuvassa olen minä. Olin melko hentoinen lapsi. Sekä ulkoa että sisältä. Minua liikuttivat kauniit ja satumaiset asiat. Aloitin baletin harrastamisen 6-vuotiaana. Se maailma imaisi pienen tytön mukanaan. Huone tapetoitiin ballerinojen kuvilla ja koulurepusta roikkui balettitossut. Rakastin niitä sadunomaisia tarinoita, joita baleteissa esitettiin. Yritin monesti rakentaa itselleni kauniita asuja saadakseni hetkeksi tuntea itseni yhtä kauniiksi. Etenin vuosi vuodelta. Edistyin ja opin taitavammaksi. Nuoreksi kasvettuani, aloin haaveilla siitä miten tulevaisuuden työni liittyisi jotenkin tanssiin. Jäin monesti yksin treenaamaan tyhjään tanssisaliin ja annoin musiikin viedä. Se oli minun maailmani.
Kipu tuli salakavalasti. Se viilsi alaselkää ja vasenta lonkkaa. Pahimpina päivinä se säteili varpaissa asti. En enää liidellyt. Samaan aikaan en ollut enää hentoinen lapsi. Olin kasvamassa naiseksi. Ja opettajat sanoivat, että vartalotyypilläsi sinulle ei ole tässä lajissa tulevaisuutta. Hyväksyin loukkaantumiseni ja vartaloni muutoksen hitaasti. Luopuessani maailmasta, joka oli ollut rakkauteni, aloin tuntea syvää vihaa. Vihaa lajin armottomuutta kohtaan, vihaa sen luonnottomuutta, vaatimuksia ja kauneusihanteita kohtaan. Päätin jättää sen maailman kokonaan ja etsiä jotain uutta. Vaikka löysin uusia reittejä, kannoin vihaa mukanani monta vuotta.
Risteilevät polut ja suot matkan varrella
Tieni tähän, mitä olen ammatillisesti nyt, ei ole ollut suora. Se on ollut täynnä rönsyileviä sivupolkuja ja upottavia soita. Olen ollut välillä pahasti eksyksissä yrittäessäni etsiä luovuudelleni oikeaa tietä. Pari vuotta sitten ajauduin tilanteeseen, jossa tahdoin lopettaa kuvaajaurani. Siinä yhden soisen polun päässä annoin kuitenkin itselleni luvan kokeilla siipiäni täysin oman näköisellä tyylilläni. Aloin tehdä kuvia, jotka inspiroivat minua, enkä enää keskittynyt siihen mitä asiakkaani minulta odottivat. Syntyi täysin uusi tapa tehdä ja luoda. Minut nostettiin suosta ja sain siivet. Kahden vuoden aikana on tapahtunut suuri muutos. Se on näkynyt oman tekemisen arvostuksena, yrittäjän liikevaihdon tuplaantumisena ja intopiikkeinä arjessa. Sekään ei ole ollut helppo jakso, mutta ikimuistoinen.
Mutta kun olen katsonut yritysuudistuksen jälkeen tekemiäni kuvia, olen ollut vähän ymmälläni. Miksi ihmeessä teen tällaisia kuvia mitä teen? Mistä nämä kumpuavat? Miksi seikkailen satumaailmoissa ja todellisuuden tuolla puolen?
Kansallinen melankolia
Kun rakensin helmikuussa 2017 takapihalleni jäämekkoa Suomi-neidon tarinaani, tein paljon ajatustyötä suomalaisuuden ympärillä. Taustalla muhinut joutsenkuva nousi taas ajatuksiini, sillä onhan laulujoutsen kaikkien ihailema kansallislintumme. Näin ihmishahmoisen joutsenkuvan heti balettitanssijana. Pystyisinkö palaamaan tanssin maailmaan kuvan kautta?
Matkustin ajatuksissani kansallismaisemiimme. Seikkailin visioissani joutseneni kanssa pitkään merenrannan kallioilla. Kunnes yhtäkkiä aloin nähdä soita, karuja, aavoja ja petollisen upottavia. Niissä maisemissa on jotain sitä melankoliaa, jota monesti itsekin tunnen. Kun mieleni yhdisti joutsenen ja karun suomaiseman, näin mielessäni jotain hyvin surumielisen kaunista. Jotain mikä kosketti itseäni syvältä ja kuva alkoi tuntua entistä henkilökohtaisemmalta. Vaikka tiesin jo tuolloin kalenterini olevan tämän vuoden osalta hyvin täynnä, halusin tehdä tämän joutsenkuvan vielä Suomen 100-vuotis juhlavuoden aikana.
Suojoutsenen toteutus
Aloin valmistella joutsenkuvaa kesälomallani 2017. Ensin minun piti löytää oikeannäköinen suo, tarpeeksi aava ja tarpeeksi karu. Tein retken Torronsuolle ja kun olin kävellyt siellä tovin, tiesin, että se olisi kuvaukselle juuri oikea paikka. Tapojeni mukaisesti halusin rakentaa joutsenasun kirpputorien kierrätysmateriaaleista itse tehden. Asu syntyi alusvaatekorsetista, alustyllihameesta kerroksia ommellen ja noin 300:sta kiinni liimatusta höyhenestä. Mallin löytämisen tiesin olevan vaikeampaa, sillä joutsenen rooliin halusin ammattilaistanssijan. Onneksi mentoroitavallani Merja Aallolla oli yhteyksiä tanssijapiireihin. Miten onnellinen olinkaan, kun Merjan kyselyn kautta sain tähän projektiin! Tanssija Malla Ylöniemi kertoi olevansa valmis tanssimaan joutsenpuvussa suolla ja olin siitä innoissani. Saimme sovittua yhden kaikille sopivan viikonlopun syyskuulle. Sen jälkeen piti vain toivoa parasta, että kaikki naksahtaisi kohdalleen.
Irti vihasta
Tämän projektin kohdalla moni asia ja tarina oli muodostunut päässäni pala palalta yhteen kuin palapeli. Kun kuvauspäivänä 17.9.2017 ajoimme kohti Torronsuota, katselin haltioituneena taivaankantta koko matkamme ajan. Se nimittäin muuntui täysin aurinkoisesta jylhän pilviseksi peitoksi suon ylle. Juuri sellaiseksi kuin olin sen kuviin suunnitellut rakentavani, jos en saisi oikeanlaista säätä. Oloni muuttui hyvin levolliseksi. Tämä oli tarkoitettu juuri näin. Eiköhän palaset kuvaushetkessäkin asettuisi kohdilleen.
Asettuivat ne. Suon täytti taianomainen pehmeä valo. Ympärillämme oli melankolisen karu ja aava kansallismaisema. Malla tanssi suon päällä joutsenmekossa. Torronsuon retkeilijät pysähtyivät välillä katsomaan luomaamme kaunista hetkeä. Merja oli korvaamaton apu. Kuvasimme kolme tuntia kunnes alkoi hämärtää.
Ajoimme kotiin syyskuun hämärässä. Pelloilta nousi usvaa. Oloni oli vapaa. Kun olin katsellut Mallan tanssivan suon päällä, en tuntenut enää vihaa tai ärtymystä balettia kohtaan. Hetki oli myös tietynlainen anteeksianto. Näin liikkeissä taas sen kauneuden, mitä näin kun olin lapsi. Suojoutsenen luominen oli lähes kahden vuoden matka mieleni maisemiin, joka auttoi minua ymmärtämään miten kaukaa kuvieni maailmat kumpuavat. Tanssi on osa menneisyyttäni, myös kipuineen. Mutta se on jättänyt minuun paljon jälkiä kauneudellaan.
Jälkikirjoitus,
Laulujoutsen – kaunis kansallislintumme – toivottavasti teimme kauneudellesi kunniaa tämän sarjan kautta.
Tanssija ”suojoutsen”: Malla Ylöniemi
Kuvausassistentti ja kuva minusta kuvaamassa suolla: Merja Aalto
Kuvaus, video, editointi ja joutsenpuku: Suvi Sievilä
Videon musiikin tuottaja: Leena Julin
Sävellys: Suvi Sievilä
Työstin Torronsuolla kuvatusta materiaalista myös 6 minuutin pienoisdokumentin millaista oli näiden kuvausten takana
